BLOGI

Mitä eroa eri testeillä on?

Kestävyyskunnon testeissä pyritään määrittämään testattavan hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa joko suoralla tai epäsuoralla menetelmällä. Suoralla menetelmällä tarkoitetaan testiä, jossa mitataan hengityskaasuja kuormituksen aikana. Testin etuna on, että tällöin saadaan tarkasti mitattua, miten hengitys- ja verenkiertoelimistö todellisuudessa toimii.

Epäsuorilla menetelmillä testattavan kuntoa taas pyritään arvioimaan itse testisuorituksen perusteella – eli mitä kovemmalla vauhdilla/vastuksella testattava kykenee suoriutumaan, sitä paremmassa kunnossa oletetaan hengitys- ja verenkiertoelimistönkin olevan. Kutakin vauhtia/vastusta vastaa tietty teoreettinen työmäärä (laskennallinen hapenottokyky), mikä mahdollistaa kestävyyskunnon tason arvioinnin. Tämä samalla avaa mahdollisuuden tarkastella taloudellisuutta suorassa testissä. Tämä tapahtuu vertailemalla todellista ja teoreettista hapenkulutusta.

Sekä suorat että epäsuorat testit pystytään toteuttamaan testiaseman laitteistosta riippuen lähes millä tahansa liikuntamuodolla. Testi kannattaakin toteuttaa sillä liikuntamuodolla, jota eniten harrastaa – oli se sitten juoksu, pyöräily tai vaikkapa hiihto.

Epäsuorat testit voidaan toteuttaa joko sormenpääverinäytteiden kera tai ilman. Mikäli testissä otetaan sormenpääverinäytteet, kutsutaan testiä kynnystestiksi.

 

”Kuntotestaus ei ole vain huippu-urheilijoille”

 

Miksi kuntoilijan tulisi käydä kuntotestissä? Entä mikä testi soveltuu parhaiten? Hyvinvointi on nyt kovasti pinnalla ja liikunta on olennaisesti mukana kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Toisille liikkuminen on tavoitteellista, kun taas toisille se voi olla omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista. Jo se, että harrastaa liikuntaa on erinomainen tapa, mutta mistä tietää harjoitteleeko järkevästi? Tämän tekstin on tarkoitus avata, miten kuntotestauksella voi edesauttaa omaa liikuntaharrastuneisuuttaan – oli sitten huippu-urheilija tai ihan tavallinen kaduntallaaja.

Mitä testistä saa selville?

Se että kuntotestillä pyritään arvioimaan testattavan kuntoa ei varmaankaan yllättänyt ketään. Maksimisuorituskyvyn arviointi ei kuitenkaan ole kestävyyskunnon testien tärkein anti. Kyllähän meistä itse kukin kykenee kellottomaan, kauanko tietyn mittaiseen lenkkiin kuluu aikaa, ja jos se tulevaisuudessa menee nopeammin, olemme todennäköisesti kehittyneet. No miksi sitten kestävyyskuntoa kannattaa testata tarkemmin?

Kuntotestaus kertoo millä tasolla kestävyyskunnon eri osa-alueet ovat. Kestävyysominaisuudet voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan: peruskestävyyteen, vauhtikestävyyteen ja maksimikestävyyteen. Näiden tason tarkasteleminen tapahtuu määrittämällä aerobinen ja anaerobinen kynnys. Kynnysmääritykset tapahtuvat ensisijaisesti sormenpäästä otettavista verinäytteistä, joista analysoidaan laktaattipitoisuudet – kansankielellä maitohappopitoisuudet. Kynnysmääritykset mahdollistavat kestävyyskunnon osa-alueiden keskinäisen vertailun, eli testitulosten perusteella pystytään kertomaan, millä alueella kannattaisi harjoitella. Testeissä seurataan myös sykettä, eli harjoitteluohjeet pystytään antamaan sykerajoja hyödyntäen. Kynnysmääritysten lisäksi suorassa testissä mitataan ja kynnystestissä laskennallisesti määritetään maksimaalinen hapenottokyky (VO2max), joka kertoo aerobisen energiantuoton kapasiteetin eli asettaa ylärajan kestävyyssuorituskyvylle.

Mikäli testi toteutetaan epäsuoralla menetelmällä, eikä testissä oteta sormenpääverinäytteitä, perustuvat kynnysmääritykset lähinnä arvioon. Tällöin testin suurin anti on maksimisuorituskyvyn arviointi, mutta harjoitteluohjeet ovat lähinnä suuntaa-antavat. Näin ollen suora testi ja kynnystesti antavat hieman enemmän informaatiota siitä, miten tulisi harjoitella.

Kestävyyssuorituskyvyn kokonaisvaltainen arviointi usein tuokin esille harjoittelua jarruttavia tekijöitä. Esimerkiksi liian heikko peruskuntopohja voi aiheuttaa haasteita palautumisen kanssa. Tämä voi näkyä urheilijalla/aktiivikuntoilijalla heikkona palautumisena harjoituksista, kun taas muulla väestöllä arjen askareiden kuormittavuutena. Hieman tavoitteellisemmin kuntoilevilla tilanne voi olla jopa lähes päinvastainen, ja peruskunto voi olla jo niin korkealla suhteessa maksimisuorituskykyyn, että peruskuntoa on jo vaikea kehittää. Näiden selvittämiseksi kuntotestaus onkin lähes välttämätöntä. Kuntotestaus siis auttaa harjoittelemaan fiksummin ja kehittymään tehokkaammin.

Maski naamalla juokseminen usein mielletään vain urheilijoiden testiksi, mutta sen voi toteuttaa ihan tavallinenkin kansalainen. Erityisesti tavoitteelliset aktiivikuntoilijat saavat testistä paljon tietoa kunnostaan, ja vinkkejä harjoitteluun jota ei muualta saa. Kynnystestiä sen sijaan suositellaan kaikille kestävyyskunnostaan ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille henkilöille. Jos et vielä kuntoasi testannut, niin nyt on korkea aika – lähtötasosta riippumatta!